keskiviikko 25. syyskuuta 2013

 
 
                                                  Kirjallisuusessee



Leena Lehtolaisen dekkarissa rikospoliisi Maria Kallio alkaa selvittää kolmen nuoren islamilaisen naisen katoamista. Pian kuitenkin löytyy neljäs, mutta murhattuna.  Samalla, kun dekkari selvittää murhaa ja outoja katoamisia, taustalla käsitellään maahanmuuttajien elämää ja asemaa suomessa.
Dekkari antaa hyvän kuvan siitä millaista on olla islamilainen nainen. Naisilla ei ole esimerkiksi kovin suurta valtaa päättää asioista. Heidän puolesta saatetaan päättää asioita, joita suomalaiset naiset ovat tottuneet itse päättämään. Esimerkiksi kirjan päähenkilön Noorin puolesta oli päätetty puoliso, ammatti ja ystävät. Tosin Noor vastusti ja kapinoi vanhempia ja sukuaan vastaan, jotta saisi päätösvaltaa omiin asioihinsa,  niin kuin muutkin suomalaiset nuoret. Kirjaa lukiessa syntyi mielikuva, että miehiä arvostetaan enemmän kuin naisia. Miehillä tuntui olevan päätösvalta mm. koko perhettä koskevissa asioissa.

Päähenkilön Noorin identiteettiin vaikutti hänen islamilaiset juuret ja suomalaisen kulttuurin ihannointi. Noor halusi päättää koulutuksestaan, kumppanistaan ja ystävistään. Hän olisi halunnut myös omaksua suomalaisia tapoja. Hän halusi rakentaa elämää ja elää sitä itse eikä toisten kautta.
Oma mielipiteeni maahanmuuttajia kohtaan muuttui luettuani tämän kirjan. Nyt ymmärrän, että maahanmuuttajat joutuvat melko vaikeisiin tilanteisiin, kun eri kulttuurien erot kohtaavat. Maahanmuuttajat saattavat olla myös raakoja toisiaan kohtaan, esimerkiksi hylätä perheen jäsenensä tai käyttäytyä väkivaltaisesti perhettään kohtaa. Toisaalta ihailen sitä miten, he pitävät yhtä suvun kanssa. He elävät yhdessä ja auttavat tarvittaessa toisiaan. Yllätyin myös siitä miten sääntöjä ja velvoitteita täynnä jonkun elämä voi olla kulttuurin ja uskonnon vuoksi. Me suomessa saamme kuitenkin elää melko vapaasti. Olemme myös onnellisessa asemassa siinä suhteen, että jokainen meistä saa itse päättää mitä elämältä haluaa.

Teoksessa on paljon yhteistä nykymaailmaan, sillä maailma globalisoituu kovaa vauhtia. Tämän seurauksena maahanmuuttajien määrä lisääntyy, jolloin kulttuurit kohtaavat väistämättä. Tämä tuo omat haasteensa mm. tapojen, pukeutumisen ja normien suhteen.  Aihe siis on ja tulee olemaan ajankohtainen myös tulevaisuudessa.

 

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti