Aloitin pianonsoitton, koska olin aina halunnut opetella soittamaan pianoa.
Vasta muutama vuosi sitten päätettyäni taitoluisteluharrastuksen,
aloin miettimään uutta harrastusta. Olen pienestä pitäen laulanut
paljon ja ollut musikaalinen, joten soittoharrastus tuntui
luontevalta. Taitoluisteluaikoina olin unelmoinut myös
soittoharrastuksesta, mutta aika ei riittänyt kumpaakin. Toisen
harrastuksen lopetettuani riitti minulla aikaa toteuttaa unelmaani.
Aluksi minua mietitytti, että voiko 14- vuotiaana vielä oppia
soittamaan. Onneksi kaverini ja musiikinopettajani rohkaisi minua
aloittamaan pianonsoiton. Enkä ole katunut päätöstä aloittaa
soittoharrastusta. Olen myös oppinut soittamaan pianoa hyvin.
Soitan
pianoa päivittäin noin tunnin verran. Käyn pianotunneilla kerran
viikossa.
Yksi pianotunti kestää puolituntia. Kotona harjoittelen tunnilla
käytyä kappaletta/kappaleita. Pianotunnilla käydään läpi
asioita, joita pitää korjata. Tunnilla käydään läpi myös
pedaalin eli pianossa olevien polkimien käyttöä ja rytmiin
liittyviä asioita. Pääasiassa tunnilla soitetaan mahdollisimman
paljon, sillä puolituntia on melko lyhyt aika. Suurin osa
harjoittelusta tapahtuu siis kotona. On muistettava harjoitella
päivittäin, jotta pystyy kehittymään. Pianonsoitto harrastus on
melko itsenäistä, joten täytyy löytää aikaa ja motivaatiota
harjoittelemiseen. Palkitsevaa on huomata se kun oppii uuden
kappaleen, jota on harjoitellut pitkää. On hienoa huomata miten
kehittyy soittajana.Opettajan kehut kannustavat eteen päin.
Pianonsoitto
kehittää rytmitajua ja soittaessa pitää keskittyä moneen asiaan
yhtä aikaan. Esimerkiksi pitää keskittyä pedaaliin, käsiin ja
rytmiin. Tämä voi tuntua aluksi hankalalta, mutta melko nopeasti
nämä alkavat sujua paremmin ja paremmin. Suosittelen pianonsoittoa
kaikille siitä kiinnostuneille! Ja muistakaa milloinkaan ei ole
liian myöhäistä aloittaa soittoharrastusta:)
