Äidinkielen kotitehtävä

 

Helsingin aamu on alkanut samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin arkipäivän aamu. Julkiset liikennevälineet ovat tupaten täynnä ja kaduilla näkee ihmisiä Helsingin- Sanomat kainaloissa, samalla kun he kiirehtivät kokouksiin ja työpaikoilleen.  Kaikilla näyttää olevan tänäkin aamuna kiire. Olen myös itse poikkeuksellisesti myöhässä, kun herätyskelloni ei herättänyt minua ajallaan. Onneksi olin valinnut myöhäisemmän Lontooseen lähtevän lennon, muuten työmatka olisi jäänyt minun osaltani väliin. Istuessani taxissa yritän puhua keski-ikäisen mieskuskin kanssa, mutta hän ei näytä olevan juttu tuulella. Tyydyn katselemaan maisemia, kun taustalla soiva klassinen musiikkikaan ei jaksa minua kiinnostaa.

Matkalla näen Fazerin mainoksen, joka tuo mieleeni ensimmäisen Lontoon matkani. Matkan Lontooseen tein parhaan ystäväni Sofian kanssa. Olimme juuri valmistuneet ylioppilaiksi ja matka oli vanhempiemme antama ylioppilaslahja. Olimme ystäväni kanssa seikkailun haluisia ja halusimme nähdä maailmaa. Suunnitelmani oli olla Lontoossa kaksi viikkoa, nauttia elämästä ja viettää aikaa parhaan ystäväni kanssa. Lontoossa me löysimme viehättävän puiston, jossa meillä oli tapana syödä lauantaisin Fazerin sinistä samalla, kun kerroimme toisillemme unelmista, suruista tai iloista. Kaksi viikkoa vaihtui lopulta 20 kymmeneen vuoteen. Viime kerrasta, kun olin Lontoossa, on ehtinyt vierähtää jo kymmenen vuotta. Kuinka olinkaan voinut unohtaa tuon puiston? Ja onkohan Sofia muuttanut Amerikkaan,niin kuin silloin suunnitteli?

Havahdun taxikuskin rykäisyyn ja huomaan olevani jo lentokentällä. Maksettua taxin päätän, että Lontooseen päästessäni käyn pitkän ajan jälkeen siinä puistossa, jossa minulla oli tapana rentoutua ystäväni kanssa viikonloppuisin. Ensiksi päätän kuitenkin soittaa Sofialle.